Varanasista viela

Loysin kadonneeksi luulemani kirjoituksen Varanasista. Pari viimeista kappaletta ovat tuoreempia.

Varanasin Khasi-juna-aseman edessä pyhä mies sirotteli päälleen tuhkaa ja kymmenen muuta pyysivät rahaa. En kuitenkaan ehtinyt keskittyä heihin, kun parinkymmenen riksakuskin joukko hyökkäsi kimppuuni tarjoamaan palveluitaan. Kuskien kilpailuttamisen jälkeen päädyin muita halvemmalla ajaneen pan-virvoituslehdillä hampaansa punaiseksi pureskelleen miehen kyytiin. Hän halusi välttämättä ottaa kaksi kaveriaan mukaan matkalle, mutta kerroin että kyytiin tulee joko minä tai he. Matkan aikana lehmät tukkivat tien, vastaan tuli Hare Krishna-kulkue sekä aseistautuneiden poliisien tiesulku. Varanasissa alkaa viikon pasta suuri Krishna-festivaali, jonka takia kaupunki on alkanut jo täyttyä pyhistä miehistä. Järjestyksestä pitävät huolen konekiväärein ja paikoin luotiliivein varustautuneet poliisit, joita on kaikilla suosituilla paikoilla.

Riksa jätti minut vanhan kaupungin laidalle. Siitä eteenpäin kadut ovat niin kapeita, että niillä kulkevat vain ihmiset, lehmät, härät ja kaksipyöräiset. Kävelin kapeiden sokkelokatujen läpi Gangesin rannalla sijaitsevalle Vishnu Rest Houselle. Sain huoneen tunnin odottamisen jälkeen ja kävin välittömästi nukkumaan. Majapaikkani on positiivisessa mielessä linnoitusmainen kompleksi, jonka toisella Gangesille aukeavalla terassilla on kohtuullinen kasvisravintola (Intiassa on turhaa mainita ruokapaikan olevan kasvisravintola. Mahdollisesta lihan tarjoilusta ilmoitetaan termillä veg & non veg). Terassilla joka aukeaa siniseksi maalatun huoneeni ovelta hengaa säännöllisesti apinoita.

Varanasissa Gangesiin laskee monen kilometrin matkalla yhtenäisehkönä jatkuva portaikko. Rannan kaupunginosat ovat saaneet nimensä näiden portaiden, ghatien mukaan. Puolen kilometrin päässä majapaikastani on Varanasin suurin “burning ghat”, paikka jossa poltetaan kuolleiden ruumiita. Kuolevat saapuvat Varanasiin, koska Varanasissa kuolemisen ja poltetuksi tulemisen uskotaan vapauttavan ihmisen uudestisyntymisen taakasta. Myös muualla kuolleiden ruumiita tuodaan tänne poltettavaksi. Varanasissa poltetuksi tulevat vain onnekkaat ja kyllin rikkaat. Burning ghatin yläpuolella on valtavat röykkiöt erilaatuisia puita, jotka punnitaan tarkasti puuröykkiöiden vieressä olevilla vaaoilla ja lasketaan näin polttohautaamisen korkeahko tarkka hinta. Veneet tuovat jatkuvasti lisää puuta, jota pilkkovat kymmenet duunarit valtavat lekat ja kiilat aseinaan.

Kävelin ensimmäisenä iltana Gangesin virran suuntaan ja päädyin polttoghatille. Kuolleen valkoisiin pukeutunut vanhin poika oli suorittamassa polttoriittiä. Hermostunuksissaan turhautuneenkin näköinen keski-ikäinen kiersi äitinsä ruumiin viisi kertaa ympäri ja pudotti epähuomiossa ruumista suojanneen ulommaisen koristekankaan. Vieressä odotti hiukan kärsimättömänä lekaansa nojaileva hauturi, joka kierrosten päätyttyä tuikkasi koruttomasti kokon tuleen. Kuolleen sukulaiset katsoivat vieressä ja näyttivät spekuloivan kokon roihuamisen seuraavia vaiheita.

Varanasissa uskonnon arkipäiväisyys intialaisten elämässä näkyy selvemmin, kuin missään muualla. Tavalliset ihmiset aloittavat päivänsä kylpemällä Gangesissa. Myös pyhiinvaeltaminen on massojen toimintaa (miljardin ihmisen maassa tosin prosentuaalisesti mitätönkin vähemmistö voi järjestäytyessään näyttää valtaisalta). Gangesin rannalla teltoissa elävät askeetikot, Sadhut, eivät henkisen kilvoittelunsa nimissä eristäydy ulkomaailmasta kokonaan omalle tasolleen, vaan ovat kiinnostuneita ohitseen kulkevasta elämästä. Ihmisen pääkalloilla nuotionsa ympäristön koristelleet, alastomat, tuhkalla itsensä harmaaksi värjänneet miehet eivät mielikuvissani käy yksiin rennon ja kohteliaan rupattelun kanssa. Kuitenkin Sadhuilta käy luontevasti ohikulkevan turistin chaille kutsuminen ilman että Sadhun status maailmasta irroittautuneena pyhänä miehenä kärsii. Uskonnon kuuluminen jokaiselle elämän alueelle tasoittaa uskonnollisen ja arkisen toiminnan rajaa. Kristillisellä ehtoollisella sekä Gangesissa kylpemisellä pyritään samaan, synneistä puhdistumiseen. Kuitenkin ne ovat riitteinä kovin erilaiset. Kristitty lähestyy alttaria arvokkain, hallituin liikkein ja nauttii ehtoollisensa keskittyen yleviin ajatuksiin. Kristittyyn riittikäyttäytymiseen kasvaneen silmiin hindut näyttävät pyhissä toimissaan keskittymättömiltä ja epäkunnioittaviltakin. Gangesissa kylpevät hindut rupattelevat ystävien kesken, liikkuvat vauhdikkaasti, eivät osoita kristittyä arvokkuutta liikkeissään, siis tee eroa normaalin ja uskonnollisen toiminnan välillä. Ero on mielenkiintoinen. Kristittyyn seremoniakäyttäytymiseen kuuluu olennaisesti riitin ilmaiseminen kaikessa toiminnassa. Hindujen riiteissä olennaista näyttää olevan pyhän teon tekeminen, ei se miten se tehdään. Kristitty tapa erottaa riitti arkisesta toiminnasta, ylentää sielu Jumalalle, alleviivaa toisaalta kunnioitusta käynnissä olevaa toimitusta kohtaan, mutta erottaa samalla uskonnollisen elämän omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen ja tarjoaa pohjan maallistumiselle.

Varanasin tunnelma erosi muista vierailemistani intialaisista kaupungeista. Kaupungin vahva, turisteista riippumaton, sisältö asettaa vieraan ulkopuolisen tarkkailijan rooliin, sen sijaan että toivottaisi tulijan tervetulleeksi. Myös Varanasiin tulevat turistit tuntuvat tulevan Varanasiin eri mielellä kuin muihin kaupunkeihin. Pyrkimään osaksi kaupungin pyhyydestä ja henkisyydestä, opiskelemaan tai vain tarkkailemaan. Keskipisteenä on kaupunki ja sen oma sisältö, ei rento oleminen.

Kolme yksityiskohtaa vielä:
Kävin tablatunneilla ennen sairaalakeskeytystä. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni tunnun, että kovalla harjoituksella tablaa voisi oppia soittamaan. Aiemmin soitin on tuntunut mahdottomalta. Länsimaisesta rumpujensoiton taidosta ei ole ollut sanottavaa hyötyä

Yllätyksekseni onnistuin heräämään eräänä aamuna viiden jälkeen. Palkkasin Gangesin rannalta soutajan ja lähdin kahden tunnin soudulle, jonka aikana aamuyön pimeys muuttui auringonpaisteeksi.

Kaupungissa jossa Budha piti ensimmäisen julkisen puheensa, miltei 2000 vuotta vanhojen Budhapatsaiden äärellä koin vahvemmin kuin koskaan ajan läsnäolon näytillä olleissa esineissä. Päättelin syyksi kulttuurin vierauden. Omaan kulttuuripiiriin kuuluvia muinaismuistoja tarkastellessa on mahdollista samastua vain kuluneeseen aikaan. Vieraan kulttuurin jäänteitä katsoessa vieraantuminen on kaksitasoinen. Toisaalta voi yrittää hahmottaa kulunutta aikaa, toisaalta sitä, mitä samaan aikaan tapahtui alueella jonka historian tuntee paremmin (ja jota alitajuisesti on luullut ainoaksi historiaksi).