Hampia

Olen ollut kovasti muiden kuvien kimpussa, joten blogin kuvitus kärsii nyt väliaikaisesti. Lisäilen taas kun saan tehtyä. Seuraavan kuvan valokuvallisesta arvosta en ole varma. Erityistä siinä on se, että kuva oli tasan 10000. kamerani mittarin edellisen nollautumisen jälkeen.



Maanantaina vuokrasin polkupyörän. Goan mopoilun jälkeen halusin liikkua hiukan hitaammin ja hiukan avoimemmin korvin. Poljin intialaisella Jopollani Hampin maaseudulle. Matka kulki riisipeltojen ja banaaniviljelmien ohi. Yhdellä riisipellolla oli lasten ja nuorten työntekoa käsittelevän juttuni kannalta lupaavan ikäisiä duunareita. Pysäköin pyörän, riisuin kenkän, käärin huosunlahkeeni mahdollisimman ylös ja lähdin kahlaamaan pohkeeseen asti ylettyvässä häränlannan ja mudan sekaisessa vedessä kohti työntekijöitä. Riisipellolla vallitsi tiukka sukupuolijako. Naiset lepäilivät kivenlohkareiden varjossa odottaen kylvämään pääsyä, kun pojat kuokkivat peltoa valmiiksi. Kuokkatyössä olleet pojat olivat iältään 15-19-vuotiaita. Osa oli käynyt koulua sen verran, että alkeellinen keskustelu englanniksi onnistui. Pojat olivat vaivaantuneen innostuneita päästessään malleiksini. Pellosta noustuani muta kuivui pohkeitteni ympärille yllättävän kovaksi kerrokseksi.

Pellolta pyöräilin vuorelle, jonka huipulla sijaitsevaa pyhättöä kutsutaan Apinatemppeliksi. Apinat kansoittivat tiheästi temppeliin jotavia portaita ja temppelialuetta. Kiipesin portaat ylös kokematta aggressioita apinoiden taholta toisin kuin huhuissa elävät matkailijat, jotka olivat joutuneet jäämään Hampiin kuukauden ajaksi karanteeniin ja vastaanottamaan rokotuksia tultuaan apinoiden puremiksi. Pidän korkeista paikoista. Vuoren huipulle veivät pitkät ja monille intialaisille turiteille ylivoimaisen tuntuiset portaat. Nautin maisemista ensin tunnin vuoren huipun lohkareilla, jonka jälkeen suuntasiin itse temppeliin. Hindujen arkipäiväinen suhtautuminen uskontoon näkyi temppelissä vahvasti. Korkealla karulla vuorella sijaitsevan vaatimattoman temppelin pihalle oli pystytetty pyhien miesten iloksi satelliittiantenni. Temppelin eteisessä oli akvaario, jonka äärellä intialaiset miehet viettivät aikaansa. Sisällä temppelissä valkoinen, hindu-uskoon pärähtänyt, tatuoitu vankilassa aikaansa viettäneen näköinen mies nautti kasvisateriaansa ja toivotti minulle lempeästi hyvää päivää, namaste.

Olen aina kokenut hindutemppelit hiukan pelottaviksi paikoiksi. Hämäristä pyhäköistä vierailijaa katsovat tuimat, joskus julmankin näköiset minulle tuntemattomat jumalat, joiden mielestä on ihan okei että ihmisten kesken vallitsee rakenteellinen epätasa-arvo. Pelottavuuden jälkeen koen temppelit rauhoittaviksi ja kauniiksi.

Vietin uutta vuotta israelilaisten kanssa nepalilaisten pitämässä ravintolassa matalien pöytien äärellä. Hampissa alkoholin myynti on lähes kiellettyä. Hampissa siis juodaan enemmän kuin monissa muissa kaupungeissa. Ravintola veloitti aivan kelvollisesta rommista 60 rupiaa (euron) pieneltä pullolta. Olen israelilaisia tavatessani kysellyt kovasti heidän maansa tilanteesta siinä toivossa, että alkaisin saada jotain tolkkua ja tarttumapintaa Lähi-Idän tapahtumiin. Useimmat ovat kertoneet, hiukan itsekin yllättyneinä, ettei sota ole vaikuttanut heidän elämäänsä juuri mitenkään. Uutena vuotena seuraani sattui muutama, jotka asuvat aivan pohjois-rajalla. He olivat joutuneet viettämään kolme matkaansa edeltänyttä viikkoa pakolaisleirillä etelämmässä. Kun pommitukset loppuivat olivat he ehtineet olla kolme päivää kotanaan ennen ennalta varattua Intian matkaa. Jo pelkästään Intiassa oleminen tuntuu usein kovin absurdilta. Kokonaan uusi kerros absurdiutta olemiseen tulee, kun samaan pöytään sattuu ihmisiä, jotka kertovat katselleensa kotinsa ikkunasta viereiselle kukkulalle pudonneita pommeja. Minulle nuo ovat vaikeasti käsitettäviä ja mielenkiintoisia kertomuksia, heille surullista todellisuutta. Siispä keskustelu ei pysynyt sodassa kovinkaan kauan: “hei nyt on uusi vuosi, tänään ajatellaan mukavampaa tulevaisuutta, huomenna voit kysyä lisää sodasta mikäli mielit.” Kuin lauseensa vahvistukseksi eräs israelilainen meni ravintolaan stereoiden luo, laittoi Hair-musikaalin Aquarius-kappaleen soimaan ja lauloi mukana ilman huumorin häivää (“kun kuu on seitsemännessä huoeessa ja jupiter linjassa marsin kanssa, alkaa rauha ohjata planeettaa..”).

Pyöräily osoittautui hyväksi tavaksi tutustua Hampiin. Kiireetön eteneminen sopi pienten maaseutukylien ohittamiseen, joissa monikaan asia ei ole niin tuttu tai mielenkiinnoton, etteikö sitä voisi pysähtyä katselemaan. Eräässä kylässä siististi ja muodikkaasti pukeutuneet pojat seisoiivat niin määrätietoisesti keskellä tietä, että ohittavan härkälauman täytyi kiertää heidät. Tämä ei tuntunut häiritsevän vähääkään poikien cooliutta.

Viimeiset kaksi päivää Hampissa työstin kovasti artikkeliani, joka alkaa olla valmis. Tänään kävin valokuvaamassa yhdellä Hampin ala-asteista. Lapset istuivat riveissä lattialla ja lukivat värillisiä koulukirjojaan hämmentävän rauhallisesti. He olivat sisäitäneet kurinsa varsin hyvin. Koulun ulkopuolella kamera olisi herättänyt suuria tunteita. Nyt lapset vain poseerasivat kiltisti. Myös intialaisessa koulussa oli takarivin pahiksensa, jotka poseerasivat minulle ivallisen coolisti Bollywood-idolinsa mielessään.

Tätä kirjoittaessaeni olen aloittelemassa matkaani Goalle jossa tapaan Marin. Nyt istun Ganesh Travelsin (Intiassa uskonto tulee hämmentävän monille elämänalueille. En helposti voisi kuvitella Jeesus- tai Herransyliin-matkoja.) tuuletetussa, ahtaassa, meluisassa ja tuuletuksesta huolimatta kuumassa toimistossa.