Hampista

Goan jälkeen tuntui todella hyvältä saapua Hampiin. Matka sujui siedettävän mukavasti. Olin tarjonnan puutteessa joutunut maksamaan sata ylimääräistä rupiaa tiketistä ilmaistoidulle bussimatkalle. Intialaiset osoittuivat sanojensa mittaisiksi yön koittaessa ja tasankojen viilentyessä varsin kylmiksi . Ilmastointi pysyi päällä -siitähän matkustajat olivat maksaneet- ja veti bussin lämpötilan jääkaapin tasolle. Tovin paleltuani aloin taiteilla vieressäni nukkuvan saksalaisen perheen pään ohi kaikkia rinkassani olevia vaatteita päälleni pueattavaksi. Loppujen lopuksi minulla oli päälläni kolme kerrosta housuja ja neljä paitaa, eikä olo silti ollut turhan lämmin.

Olin kuullut että Hampissa on pyöreäksi kuluneita kivenlohkareita ja temppeleitä kaikkialla, mutten olisi uskonut että kaikkialla voisi olla näin vahva sana. Ensisilmäyksellä, herättyäni bussin pysähdyttyä Hampiin, näin sekä lohkarekasan että temppelin pylväikön. Hampin näkymiä sisäistäessään joutuu käymään läpi mielessään ajatuksen, että kyseessä on todella oikea näky, ei Kiviset ja Soraset –kulissi. Maisemat ovat ehdottomasti kauniit, mutta ennen kaikkea erikoiset. Monikymmenmetristen kivenlohkareiden päällä on lisää valtavia lohkareita akrobaattisen herkissä muodostelmissa. Ja näitä kasoja tai mäkiä tai kallioita on kirjaimellisesti kaikkialla. Vaikeasti ymmärrettävää.

Olin saanut Davidilta hyväksi osoittautuneet ohjeet. Riksakuskien kyytiin ei kannata lähteä, majapaikat ovat kävelyetäisyydellä. Majoittautua kannattaa joen toiselle puolelle sen ollessa rauhallisempi ja matkalaukkuja välttävän väen suosiossa. Kävelin “bussiasemalta” intuition voimin joen rantaan, jossa elefantit , niiden omistajat ja mone muut paikalliset olivat aamupesulla. Joen yli pääsee pienellä moottoriveneellä, joka veloittaa matkasta kaksikymmentä senttiä. Veneen duunarit tuntuvat luottavan monopoliasemaansa, eivätkä juuri uhraa voimavarojaan asiakaspalveluun. Lyhyt venematka on mukava lisä tällä puolella jokea asumiseen. Pääsee eläytymään sopivan pienessä mittakaavassa lauttayhteyksien päässä asumiseen.

Päästyäni joen oikealla puolelle lähdin kulkemaan toista tämän puolen varsinaista tietä, jonka varralle sijaitsee suuri määrä majapaikkoja. Sopiva hostelli löytyi ensimmäisellä kysymällä. Odottelin huoneen vapautumista puolisen tuntia hostellin mukavassa ravintolassa, jossa on lattiakorkuiset pöydät ja Dalai Laman kuva seinällä. Rauhallinen intialainen mantra-musiikki ja hyvä Chai vahvistivat vaikutelmaa, että Hampi oli hyvä suunta ja sopivan erilainen verrattuna Goaan. On huvittavaa, miten itsepintaisesti Goan baarimikot pitävät kiinni stereotypiosta ja soittavat aamusta iltaan pelkkää trancea (satunnaista Bob Marleyn Greatest Hits kokoelmaa lukuun ottamatta).

Erikoisine maisemineen Hampi on visuaalisesti todella inspiroiva. Kuvasin eilen hurjasti. Aloitin myös toden teolla artikkelini työstämisen. Intiassa valokuvausta vaikeuttaa valon raakuus. Aurinko paistaa koko päivän todella ylhäältä, jolloin valo ei ole kovin muotoilevaa. Illalla ennen kuutta aurinko tippuu nopeasti suoden hiukan yli tunnin verran kuvausaikaa mielenkiintoisemmassa valossa.

Eilen sattui taas kohdalle hyvä esimerkki siitä, kuinka helposti täällä tapaa ihmisiä. Kysyin kahdelta mukavan näköiseltä tytöltä ravintolasuositusta. He kertoivat olevansa menossa syömään Hampin miellyttävimpään ravintolaan (jonka nimi on Mango Tree, kuten älyttömän monen muunkin ravintolan Intiassa) ja kutsuivat minut mukaansa syömään. Ravintolaan käveli tovin. Loppumatka kulki baanaaniviljelmien ohi. Ravintola oli todellakin miellyttävä. Se sijaitsi valtavan puun varjossa ja tarjosi hyvää ruokaa sekä jokinäkymän. Söin toista kertaa Intiassa ruokaa, jota ei luontevasti voi syödä muuten kuin sormin. Englantilainen Rosa yritti käännyttää matkakumppaniaan, Amerikassa opiskellutta japanilaista Carrieta puhumaan brittiläisittäin. Kahta eri puhuntaa vertaillessa huomasin, että viikko englantilaisten seurassa oli suunnannut sanankäyttöäni selkeästi brittiläiseen suuntaan. Kun keskustelu kääntyi tekniikkaan intoutui japanilainen ylistämään vilpittömällä innolla maansa edistyneitä vessanpönntojä. Jossain vaiheessa pöytäämme istuneet kaksi intialaista miestä liittyivät keskusteluun suunnilleen seuraavin naisseuralleni osoitetuin sanoin: “havaitsetteko neidit intialaisen ruoan mahdollisesti ravitsevaksi?”

Virallisen oloiseen sanankäyttöön törmää myös intialaisia lehtiä lukiessa. Sävy tuntuu samalta, kuin suomalaisissa sodanaikaisiissa lehdissä. Kieli on valtavan muodollista ja kömpelöä. Merkityksettömät yksityiskohdat saavat lyhyissäkin uutisissa tilaa tärkeämpien asioiden kustannuksella.

Paluumatkalla ravintolasta nain ensimmaista kertaa elamassani vapaita apinoita. Joukko harmaaturkkiaisa kadellisia ylitti tien hyvin lahelta meita ja siirtyi ruokailemaan viereseen pensaaseen.