Goa 2

Päivät menevät mahdottoman nopeasti. Päivä on todella kahtiajakautunut. Kuuteen jatkuva valoisa aika kuluu ulkona: rannalla, rantakahviloissa, kierrellessä Pohjois-Goaa valokuvaamassa ja katselemassa. Auringon laskettua on muutaman tunnin hiljainen jakso, jonka jälkeen alkavat juhlat.

Täällä tapaa uskomattoman paljon ihmisiä. Tuntemattomille puhumista ei pidetä outona, vaan asiaan kuuluvana. Aina miettii, että pitäisi säilyttää sama tapa Suomessakin, mutta ilmapiiri ja ihmisten odotukset toistensa käytöksen suhteen ovat siellä kovin erilaiset.

Tiistaina lähdin kaupungilla tapaamani ruotsalaisen kanssa ainoastaan alkuillan auki olevaan Nine Bariin (tuttu nimi..). Poistuimme sieltä seurueessa, jossa meidän lisäksemme oli kaksi saksalaista ja syntyjään etelä-afrikkalainen nainen Beverly. Hän on kiertänyt maailmaa elämäntapanaan yli kymmenen vuotta, pysähtyen välillä opettamaan tanssia ja joogaa saadakseen rahaa matkan jatkamiseen.

Eilen vietin suuren osan päivästä Anjunan Keskiviikkomarkkinoilla. Teen täältä valokuvapohjaisen artikkelin lapsista ja nuorista töissä. Kauppaa tekeviä ihmisiä on todella vaikeaa valokuvata. He ovat sisäistäneet vaihdannan lait, ja tajuavat että lupa valokuvaan on mahdollisesti vaihdettavissa rahaan. Melkein kaikki vaativat, että katson läpi heidän tuotteensa, eikä katsominen toki riitä. Vaikka kuinka yrittäisi olla kohtelias ja huomaavainen, jättää valokuvatessaan taakseen vähintään myyntishown tasolla sydämistyneitä kauppiaita. Markkinoilla tapasin kolme noin kymmenen vuotiasta kengänkiillottajaa. He eivät selkeästi vielä olleet sisäitäneet vaihdantaa, tai sitten halu päästä valokuvatuksi ajoi tämän yli. Sain heistä hyviä kuvia juttua varten. Kuvaustilanne oli heille leikki, he poseerasivat kameralle valtavalla innolla, ja halusivat tulla kuvatuksi aurinkolasini päässään. Välillä heidän keskittymisensä herpaantui, jolloin sain myös poseeraamattomia kuvia. Kuvat otettuani kävin vaihtamassa setelin pienempiin osiin ja jaoin sen poikien kesken.

Intialaisten valokuvaamisessa on toinenkin vaikeus. Valokuvassa oleminen on yhä monille harvinainen ja virallinen toimitus. Kun intialainen näkee kameran, luopuu hän välittömästi töistään, ottaa tukalan poseerausasennon ja kasvoilleen itselleen epäedullisen ilmeen. Saadakseen toimivia kuvia on oltava nopea tai ovela.

Illalla menin kuuntelemaan bändiä, jonka kitaristin olin tavannut ollessani Goalla kaksi vuotta sitten. Hän muisti minut ja kutsui jammailemaan yhtyeensä kanssa varsinaisen keikan jälkeen. En ollut soittanut pitkään aikaan rumpuja, mutta soittaminen oli mukavaa, ja meni täydestä hollantilaisista ja briteistä koostuneeseen yleisöön. Keikalta ajoin pimeitä maalaisteitä pitkin metsäbileisiin (turha puhua reiveistä, täällä soi ainoastaan trance). Siellä tutustuin kahteen mainioon brittiin, joiden isä asuu Goalla. Keskustelin heidän kanssaan muiden asioiden lomassa Englannin yliopistoihin pyrkimisestä. Toinen oli tulevana syksynä aloittamassa ‘political economyn’ ja filosofian opiskelun. Liippaa aika läheltä omia kiinnostuksiani. Olin juhlissa viidakon keskellä miltei viiteen ja saavuin hotellilleni kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan.

Koitan laittaa enemman kuvia esille lahipaivina, nyt alkaa olla kiire ulos.