Olin Abu Dhabin bording-aulan ainut kalpeanaama. Kaapuun pukeutuneen äidin lapsi osasi arvostaa läsnäoloani, tuijotti herkeämättä ja kehotti äitiään samaan. Luulin pitkään, että olisin ollut myös koko lentokoneen ainut eurooppalainen, mutta koneen laskeutuessa bongasin toisenkin. Katseen kohdatessa,molemmat säpsähtivät, jonka jälkeen tervehdimme. Koneessa kolmensadan aasialaisen keskellä, valtavan maan alkaessa hahmottua horisonttissa, iski epäilys, kuinka fiksua on heittäytyä ehdoin tahdoin yksin tämän kaiken keskelle.
Abu Dhabin kliinisyyden jälkeen Mumbai on ällistyttänyt. Periaatteessa tiesin mitä on tulossa, mutta silti kun muutaman tunnin lennon jälkeen tipahtaa keskelle toisenlaista todellisuutta, ei siihen oikein voi valmistautua. Taksimatka lentokentältä keskustaan kesti kauan. Kokemuksellisesti se oli ohi hetkessä. En muista olleeni koskaan yhtä joka-suuntaan-yhtäaikaa-katsova. Yksin liikenne olisi riittänyt hämmentämään. Kahden kaistan levyisellä tiellä voi kevyesti ajaa vierekkäin neljä autoa (mopoja menee sata). Taksikuski tarjosi lisäjännitystä väistelemällä tien epätasaisuuksia vastakkaisen kaistan puolelle. Mieleen jäi kaksi pientä lasta koulumatkallaan, jotka seisoivat tien keskikorokkeella yrittäen päästä liikenteen virran läpi. Itse en yrittäisi. Matkalla Mumbain lentokentältä keskustaan alkaa ymmärtää mitä tarkoitetaan, kun sanotaan Intian kehittymättömän infrastruktuurin jarruttavan sen talouskasvua. Vaikkei puhuttaisikaan vain kasvusta, kokemus on vahva. Intian talouden keskuksen lähestyessä tien varrella vuorottelevat slummit ja pilvenpiirtäjät. Mersun ja kodittoman jakaessa saman tien huomaa konkreettisesti, ettei talouskasvu ole koitunut kaikkien iloksi.
Ajoin taksilla suoraan CST-juna-asemalle, jotta voisin tarkistaa, että Intia-keskuksen varaamat liput ovat kunnossa. Tähän mennessä kaikki on mennyt helpommin kuin olisin ikinä kuvitellut. Intian maahantulomuodollisuudet olivat ohi miltei hetkessä ja juna-asemalla ystävällinen herra löysi varaukseni ja kertoi minulle puuttuvat yksityiskohdat. Lähdin juna-asemalta kävelemään. Mietin että olisin kävellyt kartan avustamana katsomaan Fort-kaupunginosan rantabulevardia. Kaikkialla oli kuitenkin niin mielenkiintoisen näköistä, että pistin kartan taskuun ja lähdin harhailemaan. Paikallisten osakseni suoma huomio yllättää, vaikka olen kuullut ja kokenutkin, että länsimaisia usein tuijotetaan. Tähän mennessä en ole törmännyt Mumbain kaduilla yhteenkään toiseen matkailijaan.
Luettuani Lonely Planetia olen asettanut Mumbain päivälleni muutaman löyhän toiveen. Yksi oli Mumbain yliopiston näkeminen. Harhailu osoitti voimansa, kun noin tunnin käveltyäni löysin itseni yliopiston portilta. Vanhojen englantilaisyliopistojen tyyliin rakennettu kompleksi tarjosi keitaan kaupungin hektisyyden keskellä. Nyt olen yliopiston kirjaston lukusalissa (paraikaa toteutuu toinen tavoite, iPodin ja tietokoneen lataaminen). Tänne pääsi ostamalla vanhaa aikaa henkivän, noin 40 senttiä maksavan vierailijakortin. En voi sanoa menneen hukkaan. Kirjasto näyttää siltä, miksi vanhojen anglo-saksisten yliopistojen lukusalit kuvittelen. Lasimaalauksia ja holveja. Katto on laivan pohjan muotoinen, ja valtavan korkea. Monissa ikkunoissa ei ole lasia, vaan ainoastaan teräskoristeet. Linnut pääsevät avoimista ikkunoista sisään ja lentävät korkean katon alla runsaslukuisina. Linnun rääkynä sopii kirjastoon.
Olin viimeyönä huolestunut tämän päivän voimista. Vielä menee hyvin. En ole nukkunut viimeisen kahden vuorokauden aikana kuin muutaman tunnin, mutta olo on siihen nähden aika skarppi. Junan lähtöön on vielä yli kymmenen tuntia, ihan hyvä, Mumbaissa riittää harhailtavaa. Tällä hetkellä olen rakastunut yksin matkaamiseen.
No comments:
Post a Comment