Intian etelä-kärkeä hipova Varkala on kaunis ja täällä on ranta. Tylsä ja tähänastisista paikoista keski-iän ylittäneille amerikkalaisturisteille sopivin alue. Mutta oikein kaunis. Varkalan keskeiset kaupat ja ravintolat ovat varsin korkean jyrkänteen reunalla, josta on merelle hämmentävän hieno näkymä. Goa on täältä miltei tuhat kilometriä pohjoiseen. Eron huomaa. Vesi on eri väristä, sinisempää ja turkoosimpaa. Myös taivas on erilainen. Täällä olen ensimmäistä kertaa Intian matkoillani kärsinyt kuumuudesta. Keskipäivän aikaan ei tee mieli lähteä kävelemään.

Tulimme tänne Cochinista junalla. Matka toisen luokan vaunussa maksoi euron. Junassa oli varsin täyttä, mutta hattuhyllyltä tungoksen yläpuolelta löytyi miellyttävä makuupaikka.

Kaksi intialaismiestä pysäyttivät minut juomaan chaita kanssaan. Kertoivat olevansa korualalla. Toisen serkku asuu Turussa. Miesten korubisnekset Euroopassa olivat olleet menestyksekkäitä. He olivat ylittäneet EU:n tuontirajoitukset ja olisivat joutuneet maksamaan suuria veroja voidakseen myydä korujaan Euroopassa. Siispä he tarjoutuivat maksamaan minulle lentoliput ja 5000 euroa, mikäli olissin kärrännyt heidän korujaan ruotsiin. Huokutteleva tarjous, mutta jokin pisti vastaan. Ehkä sisäinen salakuljettajani vielä nukkui.

Ravintolassa Coctail-Happy Hourin aikaan tapasin puolisuomalaisia norjalaisia. Tarjoilija pyysi minua soittamaan musiikkia iPodiltani. Soittolistani sisälsi suomelaisen kuriositeettikappaleen, josta suomea puhumattomat puolisuomalaiset norjalaiset päättelivät minun olevan Suomesta. Muutamat olivat jatkamassa Intiassa vielä useamman kuukauden. Toisten oli matkattava takaisin Norjaan, jotta pääsisivät Suomeen soittamaan. Käykää katsomassa Tavastian Kuningasklubilla 27.1. Musiikkinsa kuulosti mielenkiintoiselta.

Tieni Marin ja Adalmiinan kanssa eroaa ylihuomisen paikkeilla. Tytöt lähtevät takaisin. Goalle. Minä menen Ootyyn. Muutama viikko seurassa on ollut mukavaa, mutta tuntuu hyvältä jatkaa taas yksin. Seurassa matkaaminen on helppoa, rentoa ja edullista. Yksin joutuu skarppaamaan eri tavalla, mutta skarpatessa myös tuntuu näkevän enemmän. Yksin myös tapaa enemmän ihmisiä. Kummankaan matkaustavan hyviä puolia ei pidä kiistämän, mutta yksin matkaaminen tuntuu omemmalta.

Ooty on vuoristokylä Tamil Nadun osavaltiossa. Siellä on öisin oikeasti kylmää ja ilmeisesti kaunista. Aion käydä lyhyellä vaelluksella. Huomenna pitäisi päättää paluulippujen päivämäärästä. Siirrän lippuja jonkinverran eteenpäin ja palaan viiemistään maaliskuun ensipäivinä.

Koitan taas jonain päivänä lisätä valokuvia. Monien helmien ja selkeiden kokonaisuuksien käsittely saa odottaa Suomeen paluuta, mutta myös tähän sopivia kuvia riittää.